Heippa vaan, kiva kun kiinnostuit minustakin. Olen Suvi, yli kymmenkunta vuotta Lahdessa viihtynyt, vuonna 1991 syntynyt nuori nainen eli vielä suhteellisen nuori koiraharrastaja ja -kasvattaja.
Koirista kiinnostuin kunnolla heppatyttöilyn mentyä jäihin noin 13-vuotiaana, josta lähtien olen kerännyt aktiivisesti tietoa ja taitoa koirien parissa toimimisesta. Harrastan koirieni kanssa säännöllisesti agilityä treeniseurassa sekä treenaan niiden kanssa huvikseni rally-tokoa, tokoa ja yksittäisiä temppuja kotioloissa, käymme myös satunnaisesti näyttelyissä. En ole erityisen kilpailuhenkinen ihminen joten kilpailemme vain satunnaisesti.
Olen Suomen Kennelliiton, Suomen Collieyhdistyksen, Villähteen Agility-Urheilijoiden sekä Lahden Käyttökoirien jäsen. Lisäksi tällä hetkellä toimin Suomen Collieyhdistyksen Päijät-Hämeen alaosaston hallituksessa puheenjohtajana.
Ajanpuutteen vuoksi jouduin luopumaan hommistani vapaaehtoisen eläinavusteisen toiminnan piirissä Suomen Karva-Kaverit ry:ssä kahden koirani kanssa, ja haaveilen löytäväni joskus aikaa jatkaa.
Valitsemani kennelnimeni Jucaides ei suoraan tarkoita mitään, mutta sillä on useita piilomerkityksiä minulle itselleni.
Kasvattajan roolissa
Meiltä lähtevät pennut luovutan aina erinomaisesti sosiaalistettuina, rekisteröityinä, eläinlääkärin tarkastamina sekä virallisesti silmätutkittuina, mahdollisesti myös geenitestattuina tilanteesta riippuen. Olen vilpittömästi kiinnostunut omista kasvateistani, joten toivon saavani kasvattini koteihin jotka pitävät yhteyttä riippumatta siitä otetaanko pentu koti- vai harrastuskoiraksi.
Ensisijaisesti myyn pennut aina lemmikeiksi, enkä pysty lupaamaan ainoastakaan pennusta menestyjää näyttelykehiin saatika kovan luokan harrastekoiraa. Harrastaminen kasvattieni kanssa ei ole pakollista vaan suuri plussa, enkä edellytä tätä myöskään sijoituskodeiltani. Kannustan kaikkia kasvatinomistajiani vähintään PEVISA:n mukaisiin terveystutkimuksiin sekä kiinnostuksen mukaan myös luonnetta kuvaaviin testeihin.
Suunnittelen jokaisen oman pentueeni miettien, onko yhdistelmä riittävän hyvä että voisin jättää siitä itsellenikin pennun ja onko se kannattava teettää rodun näkökulmasta. Tasapainoinen rakenne, toiminnallinen ja lähestyttävä luonne sekä koiran terveys ovat asioita, joihin kaikkiin pyrin kiinnittämään riittävästi ja tasapuolisesti huomiota yhdistelmävaihtoehtoja miettiessäni.
Vähättelemättä miellyttävää ulkonäköä sekä kultaakin kalliimpaa terveyttä, itselleni erittäin tärkeä jalostuskriteeri on koiran luonne. Omistettuani itse käytännössä kaikkea ja kaikkia pelkäävän koiran, jonka jouduin lopulta päästämään sateenkaaren tuolle puolen, opin kantapään kautta vastaavanlaisen vaikean ja stressiherkän koiran mukana tuomat haasteet jopa normaalissa jokapäiväisessä arkielämässä. Vastaavaa stressipitoista elämää en toivo niin koiralle kuin sen omistajallekaan, niinpä pyrin välttämään erityisesti arkuutta etsiessäni jalostukseen sopivia yksilöitä. Luonteeltaan hyvä collie on minusta reipas ja sopeutumiskykyinen, sosiaalinen ja avoin, toiminnallinen sekä luotettava koko perheen lemmikki, joka on arjessa helppo ja kykeneväinen rauhoittumaan, mutta josta silti löytyy moottoria harrastuskentille.
Olen aina avoin omien koirieni terveydestä kuin myös luonteesta ja kasvattajan asemassa en aio piilotella myöskään omien kasvattieni mahdollisia luonne- tai terveysongelmia mikäli niitä ilmenee. Mikäli harkitset ottavasi pennun minulta toivon sinun hyväksyvän näkemykseni avoimuudestani. En julkaise negatiivisia asioita sivuillani ilkeyttäni ketään kohtaan vaan koen että jaettu tieto on mahdollinen avain onneen kasvatustyössä – niin omassani kuin muidenkin.
Miten ja miksi nahkacollie?
Olen kuulemani mukaan ollut eläinrakas pidempään kuin itse muistankaan. Ollessani nuori olin varsinainen heppatyttö, eivätkä koirat olleet minulle lainkaan niin tärkeitä tuolloin. Perheenjäseneni ovat kertoneet minulle myöhemmin, kuinka halusin korvata talossamme olleen ison lelulaatikkoni oikealla hevosella vain 2-vuotiaana – tuskin tarvitsee edes mainita, ettei moista suinkaan tapahtunut. Ikääntyessäni ymmärsin etten voisi omistaa hevosta (ihan jo terveyteni kannalta, vaikea allergia/astma ei salli minun käyvän tallilla kuivaheinän ja purun keskellä), joten eläinrakkaana halusin muita lemmikkejä hevosen sijaan. Sain kaksi gerbiiliä ja kissan, jotka lähes kaikki menehtyivät ennen aikojaan ja joidenka mentyä aloin pyytää koiraa. Luvan saaminen ei ollut kovin yksinkertaista, joten koiran puutteessa toimin 4-H dogsitterinä ja hoidin silloisen naapurustomme koiria aktiivisesti.
Olin ihannoinut kahta rotua jo pidemmän aikaa; salukeja ja bordercollieita. Saluki oli ehdoton suosikkirotuni, saatoin käydä koiranäyttelyissä vain katsomassa kyseistä rotua ja olin haltioissani jos yksi tämän uljaan rodun yksilöistä haistoi käsivarttani ohi kulkiessaan. Otin yhteyttä yhteen rodun kasvattajista jonka luokse menimme katsomaan yhtä vapaana olevaa neljän kuukauden ikäistä pentua, kivesvikaista urosta. Kasvattaja oli erittäin ystävällinen meitä kohtaan esitellessään meille salukin tarkemmin ja jonkun aikaa sain tuntea eläväni unelmaani ollessani keskellä monipäistä vinttikoiralaumaa. Unelmani särkyi kuitenkin pian äitini päättäessä, että saluki on rotuna meille tässä vaiheessa liikaa. Olimmehan muuttamassa pienehköön kaupunkiasuntoon, joten emme voisi tarjota vinttikoiralle kaikkia sen tarpeita kaupungissa. Tietysti olin pettynyt, jopa hieman vihainen ollessani niin nuori ja epäkypsä.
Toinen haaverotuni bordercollie ei ollut vaihtoehto edes itselleni, sillä ymmärsin sen olevan ensikoirana mahdollisesti liian haastava aktiivisuutensa vuoksi.
Yksi naapureistamme, Tytti, omisti tuolloin kolme lyhytkarvaista collieurosta. Tuohon aikaan olin juuri tutustunut Tyttiin paremmin ja päässyt hänen mukanaan koiranäyttelyihin sekä kokeilemaan koiran esittämistä Unon kanssa epävirallisissa match show-kehissä. Nuo kolme elämäni muuttanutta collieta olivat nimeltään Vesimiehen Nahka-Natsa ”Kalle”, Dandinas Just A Prince ”Uno” ja Dandinas Gorgeous Golden ”Konsta”. Kerroin äidilleni haluavani samanlaisen koiran kuin mitä Tytin koirat ovat sen kummemmin rotuun enempi tutustumatta, ollessani yhä pettynyt etten saanut unelmarotuistani koiraa, enkä näin myöhemmin sanottuna usko että olisin voinut ”valita” yhtään paremmin kun tälle tielle jäin.
Koska en tiennyt paljoakaan lyhytkarvaisten collieiden kasvattajista päädyin ottamaan yhteyttä samaan kasvattajaan mistä Tytin kaksi koiraa olivat peräisin. Minulla oli ollut todella huono onni aiempien urospuolisten lemmikkieni kanssa joten päätin tällä kertaa haluta narttupennun. Päätökseni johti pidempään pennunodotukseen, kun ensimmäiseen mahdolliseen pentueeseen syntyi vain kaksi urosta eikä ainoatakaan narttua. Viimein kuitenkin odotukseni palkittiin kun Dandinas Dreams’N Wishes ”Tiiti” synnytti viisi tervettä pentua, 3 urosta ja 2 narttua. Pentueen isä oli Kangasvuokon Put Up The Pow-Wow ”Risto”. Tästä pentueesta Dandinas Put Up To Play ”Titja” tuli osaksi perhettämme ensimmäisenä omana koiranani.
Titja oli ehdoton sielunkumppanini, maailman helpoin ensimmäinen koira ja samalla aito collie, joka rakastutti minun lisäkseni monta muutakin ihmistä tähän rotuun. Olen kiitollinen Tytille, että sain mahdollisuuden tutustua hänen collieisiinsa, sillä ilman Tyttiä ja hänen trioaan en todennäköisesti tuntisi rotua lainkaan ja ajattelisin niitä yhä oudon, jopa ruman näköisinä kuten minulla aikaisemmin oli tapana. Näkemykseni nykyään on aivan toinen, sillä collieta kauniimpaa ja parempaa rotua en itselleni ole löytänyt.
Kuvassa 10-viikkoinen Diamondfox Absolute Cloud Dreamer ”Malva” sekä ensikoirani Dandinas Put Up To Play ”Titja” 12-vuotiaana.
