Ineed You of Meadows

vir.nimi Ineed You of Meadows
kutsumanimi Nadja
rotu, sukupuoli sileäkarvainen collie, narttu
elinaika 19.03.2009 – 01.04.2011 (2v 0kk)
käytös, hermorakenne, pelko-aggressio
säkäkorkeus N/A
omistajat Suvi Lehto & Riikka Lainio
   
silmät N/A
luusto lonkat N/A
kyynärät N/A
geenitestit
   
muuta rekisteröimätön tuontikoira
Koira joka pelkäsi koko maailmaa – kaikkea ja kaikkia

Nadja osoitti lievää epävarmuutta jo Suomeen saapuessaan, mutta sen pelko- ja stressitilat pahenivat iän myötä eikä kokemattomuuteni koiran ohjaajana (Nadja oli toinen oma koirani koskaan) helpottanut jokapäiväistä pärjäämistämme. Se toimi jotenkuten muuttumattomassa arjessa sisätiloissa, mutta ulkoilut olivat sille usein stressaavia tilanteita vaihtelevien ympäristötekijöiden kuten ohikulkijoiden vuoksi ja vierailut erilaisissa paikoissa stressasivat sitä paljon. En pystynyt jättämään sitä huolettomasti hoitoon koiralle tuttujenkaan ihmisten luokse, sillä se stressasi vieraissa paikoissa itsensä tappiin (jäätyi tärisemään paikallaan, ripuloi sisätiloihin jne) ilman minua – kanssani se pystyi vielä selviämään stressinsä kanssa.

Se oli leikkisä ja huumorintajuinen koira silloin, kun se ei ollut stressaantunut. Treenasin Nadjan kanssa jonkun verran tokon alkeita yksin ja läheisten ystävien kanssa ja sen loputon ahneus auttoi monissa tilanteissa – paitsi niissä, joissa pelko ja stressi vetivät koiran täysin toimintakyvyttömäksi. Aina ei minunkaan läsnäoloni riittänyt tukemaan koiraa ja eräänkin kerran sain kantaa sen pois eri tilanteista, esim. Nadjan pelästyttyä rappukäytävästä tulevan miehen kävelykeppiä tai ulos yhtäkkiä ilmestynyttä lumiukkoa. Sen kanssa ei auttanut jäädä odottelemaan tilanteisiin, sillä se ei selviytynyt niistä omin jaloin liikkeelle edes ajan kanssa.

Ensimmäistä kertaa jo puolivuotiaana Nadja yritti näykätä lasta, joka pakotti Nadjan ahdistuneeseen tilanteeseen eikä antanut pyynnöstäni huolimatta pennulle tilaa. Nadja alkoi purkaa epävarmuuttaan erityisesti laumassa aggressiona muita koiria kohtaan, mutta kehitti pelko-aggressiota myös ihmisiä, mm. ohikulkijoita kohtaan. Siinä vaiheessa kun Nadja puri myös ainoaa luottamushenkilöään eli minua, totesin, että tämä maailma on sille liikaa.
Vaikka voin jälkikäteen myöntää etten välttämättä osannut tukea Nadjaa aina oikein, niin en päätöstä tehdessäni enkä tänäkään päivänä koe että koiran olisi pitänyt vaihtaa eutanasian sijaan osaavampaan kotiin – sen stressitilan ei tarvinnut lisääntyä entisestään.

Ainoa asia, jonka sain työstettyä pois Nadjan loputtomasta pelkojen listasta, oli imuri. Nadja oppi rakastamaan itsensä imuroimista.

Rekisteröimättömyys

Nadja saapui heinäkuussa 2009 Suomeen veljensä Villen (Ima Dream Of Meadows, s. 19.03.2009 – k. 15.08.2019) kanssa Belgiasta, Of Meadows -kennelistä. Kasvattaja saattoi pennut henkilökohtaisesti Suomeen ja kertoi meille rekisteröinnissä olevan viivettä, että saisimme paperit myöhemmin. Hiljalleen kasvattaja lopetti yhteydenpidon kanssamme, emmekä saaneet koskaan kummankaan koiran rekisteröintipapereita Belgiasta, joten sisaruksista kumpaakaan ei voitu rekisteröidä Suomen Kennelliittoon. Yritimme hakea apua virallisempia reittejä jonkun aikaa tuloksetta, mutta sisarusten osoituttua muutoinkin jalostuskelvottomiksi annoimme asiassa periksi.

Nadjan ja Villen pentuesisar Immensely of Meadows asuu Ranskassa, ja varhaisessa vaiheessa viestittelimme myös Immenselyn omistajan kanssa. Hänen mukaansa hänkään ei ollut saanut rekisteröintipapereita, mutta Immensely kiersi näyttelyitä ja on sittemmin tehnyt myös yhden rekisteröidyn pentueen.
Omistaja haki pentunsa Belgiasta henkilökohtaisesti ja hänen mukaansa pentueessa oli viisi pentua kennelissä, joista julkisuuteen on tuotu vain nämä kolme. Kahden muun sukupuolista tai värityksistä ei ole tietoa.

Attilanero del Castelgavone
tricolour, A/A, CEA-vapaa
ii. Jack Mack’s Escanor
tricolour, A/A, CEA-vapaa
iii. OneWay’s Errol Flynn
iie. Jack Mack’s All Shades of Amber
ie. OneWay’s Corvette
blue merle, A/A, CEA-vapaa
iei. OneWay’s Errol Flynn
iee. OneWay’s Tales Of Glory
OneWay’s Tail Dancer
blue merle, A/A, CRD
ei. OneWay’s Pokémon
tricolour, A/A, CEA-vapaa
eii. OneWay’s Ace Of Spades
eie. OneWay’s What’s Up
ee. OneWay’s Material Girl
blue merle, A/A, CEA-vapaa
eei. OneWay’s Al Capone
eee. OneWay’s Fatal Charm